*

karirosenlof

Koulukuulumisia Espanjasta

  • Koulukuulumisia Espanjasta

Espanjalaisesta koulusta on tullut niin paljon palautetta ja kyselyjä, joten pieni postaus väliin koulukuulumisista täältä Espanjasta. Kouluaherrus on juuri niin kuin kotimaassakin, mutta tokihan se on omanlaillaan erilaista Espanjassa. Sanottakoon niille lukijoille, jotka eivät taustoista juuri tiedä, että meillä on kaksi lasta espanjalaisessa koulussa. Tytär on 4 luokalla ja poika ensimmäisellä.

Ensinnäkin haluan sanoa, että voi kuinka iloinen ja ylpeä olen lapsista, kuinka hyvin he ovat pärjänneet, oppineet kielen sekä sopeutuneet uuteen kouluympäristöön. Kieltämättä joskus kun tähän lähti, niin isänä jännitti enemmän kuin paljon. Meillä koko perheellä on ollut todella paljon opittavaa, mutta ennen kaikkia näillä urheilla lapsilla.

Taasen on yksi vuosipuolisko käyty espajalaista koulua ja lähdetään kohta joululomalle. Lapset ovat sen todella ansainneet. Matkaan on mahtunut niin paljon, että se ei yhdessä blogissa aukea, mutta olen enemmän kuin iloinen siitä valinnasta, jonka oman perheeni kohdalla olen tehnyt. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä opetuksen tasoon sekä kouluun yleensä.

Oikestaan jos etsin miinuspuolia espanjalaisesta koulusta, niin se on korkea vaatimustaso, jota lapsilta vaaditaan. Täällä vaaditaan välillä jopa liikaa lapsilta ikään nähden. Lapsilla alkaa koulu aamu yhdeksältä ja monena päivänä tehdään läksyjä vielä ilta yhdeksältä. Tämä ei ole mikään kieliongelma, vaan paikallisilla lasten vanhemmilla sama ongelma. Taso on oikeasti vaativa ja korkea. Lapsilla pitäisi olla enemmän aikaa leikkimiseen.

Tiedän jo etukäteen, että kun kerron tämän, niin siitä se myrsky vasta alkaa, kuinka suomalainen koulu on maailman paras ja niin edelleen. Toki näinkin voi olla, mutta näin itse yliopistoja käyneenä sekä molemmat puolet nähneenä, en todellakaan lähtisi arvioimaan espanjalaista koulutusta suomalaista huonommaksi tai vaatimustasoa matalammaksi. Oli miten oli, niin tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole vertailla erimaiden kouluja.

Mieluummin idea tällä postauksella on se, että mikäli mietit laittaa lapsesi espanjalaiseen kouluun, niin varaudu siihen, että vaatimustaso on lapsilla todellakin korkea. Se, että nautitaan sangriaa palmun alla on aivan harhakuvitelma. Arki on elämää myös Espanjassa, mutta erittäin antoisaa, enkä päivääkään vaihtaisi varmasti pois. Kouluyhteisö on tiivis ja kiusaamista ei ole ja jos on, niin siihen puututaan välittömästi. Vanhemmat tuntevat toisensa, meininki kaikkiaan on enemmän kuin tunnelmallinen ja hyvä. Olen todella iloinen koulusta ja tästä kaikesta mitä olemme saaneet yhdessä kokea.

Sanottakoon vielä, että tämä on toki minun subjektiivinen näkemykseni, mutta kun olen jutellut saksalaisten, ruotsalaisten, espanjalaisten, kuubalaisten, venäläisten, brittien, ukrainalaisten ja niin edelleen eri kansallisuuksien vanhempien kanssa, niin he ovat hyvin samaa mieltä kanssani.

Espanjalaiset opettajat ovat enemmän kuin hanhiemoja. He halailevat ja suukottelevat lapsia kun ne saapuvat kouluun tai kun lähtevät koulusta. Perhe, lapset sekä vanhukset ovat enemmän kuin arvossaan espanjalaisessa kulttuurissa. Tämä näkyy jopa oikeudessa jaetuissa tuomioissa.

Lisää kirjoituksia elämisestä Espanjassa löydät Operaatio Varpaat mereen blogistani, jossa jo toistasataa kirjoitusta aiheesta http://operaatiovarpaatmereen.blogspot.com.es/  Lisäksi, jos Espanja aiheena kiinnostaa, voit tulla keskustelemaan aiheesta kanssamme  suosittuun Operaatio Varpaat mereen facebook ryhmään

 

Saludos 


Ohessa jouluinen yllätysvideo opettajilta meille vanhemmille. Toinen video koulun päättäjäisistä keväältä. Videoilla esiintyy opettajat, oppilaat sekä koulun henkilökunta.

Kannattaa katsoa. 

https://

https://

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Miksi me sitten enää täällä edes olemme? Kaikki suomalaiset perheelliset vaan Espanjaan nauttimaan. Verotuskin alempi kuin täällä ja KELA korvaa sairastumiset ja ties mitä muuta. Hyvä elämä lämmössä. Olemmeko ihan tyhmiä kun emme näitä etuja ymmärrä?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Entäs hiihtokelit, ja luistelu luonnonjäillä? Onko Pyreneiden ruska yhtä kaunis kuin syyskuinen Kainuu?

Ääh, hiustenhalkominen sikseen. Kauneushan on sitä paitsi pelkästään katsojan silmissä. Espanjan maaperällä voi hiihtää ja lasketella, eikä luonnonjäätä luistelemiseen Suomessakaan liiemmin ole. Ja mikäs elinehto se luistelu on olevinaan? Hyvä jos kymmenen prosenttia ihmiskunnasta on edes kokeillut!

Mutta: jos pariskunnan työpaikat Suomessa ovat vaikkapa paperitehdas ja sairaala, voiko perhe tuosta vain siirtyä Malagaan ja jatkaa töitään etähommina? Ihan kaikki tuossa "nyt porukalla Espanjaan" -hankkeessa ei täsmää.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ei täsmää ei, mutta blogisti on tehnyt Espanjaa niin hurjan kiinnostavaksi ja hyväksi, että alkaa harmittaa mitä täällä turhaa olemme, kun parempaakin olisi tarjolla.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Tuomo.

Ja kommenttisi pointti oli?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #5

Kommentissa ei ollut "pointtia". Kirjasin muutamia ajatuksia, joita Irja Laamasen mietteet minussa herättivät. Voin toki toistaa hiukan eri sanoin:

Miksi vielä viivyttelemme Suomessa? - Koska ensinnäkin tykkäämme täkäläisestä elämänmuodosta, ja toiseksi toimeentulomme useimmiten on rakennettu työnteon varaan nimenomaan täällä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #5

''Kiitos kommentista Tuomo.

Ja kommenttisi pointti oli?''

Olen pohtinut usein samaa. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Irja.

Olisiko jotain kommenttia ihan itse leipätekstiin liittyen? Kuinka KELA liittyy edes aasinsiltana tähän kirjoitukseen? Mitä tarkoitat tuolla ties mitä muuta ja mitä etuja? Onko minulla joitain etuja, joita en itse ole huomannut?

Ulkosuomalaisia on jo noin miljoona. Jokainen voi vapaasti valita asuinpaikkansa. http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002513086.html

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Aina suomalaiset ovat etsineet myös uutta kotipaikkaa niin Amerikasta, Kanadasta, Australiasta, Venäjältä, Ruotsista kuin etelä Euroopan maistakin. Yksi paikka käy yhdelle, toinen toiselle. Kaikki eivät kotiudu koskaan minnekään kunnolla niinkin voi käydä. Olet löytänyt paikkasi. Onneksi olkoon. Ehkä et vielä Kelakorvauksia tarvitse tai tiedosta niitä saavasi, mutta voi sekin aika tulla. Lapsilisätkin todennäköisesti tulevat lapsillesi Suomesta, joten täällä työtä tekevät ja veroa maksavat tukevat myös ulkosuomalaisia.

http://www.kela.fi/lapsilisa-maara-ja-maksaminen

Jouko Punola

Oppilaiden huomioiminen ja heidän opiskelurauhansa turvaaminen on hieno asia. Kertomuksestasi nousee esiin toisaalta sellainen havainto, että oppilaat tekevät paljon kotitehtäviä. Tämä seikka viittaa vahvasti siihen, että koulussa käytettyjen opiskelumenetelmien teho on puutteellinen. Mielestäni hyvä - ja käytännössäkin hyväksi todettu - menetelmä on se, että opiskelu tapahtuu koulussa, tehtävät tehdään siellä. Kotiin jätetään se, mikä jää yli. Oletko käynyt tutustumassa opiskeluun koulussa?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Erittäin hyvä näkökulma oppimiseen ja opiskeluun koulussa.

Käyttäjän amgs kuva

Kotiläksyistä Espanjassa on viime aikoina keskusteltu paljon tiedotusvälineissä. Osa vanhemmista vastustaa niitä. Tietoni perustuu television ja radioasemien keskusteluohjelmiin. Arvostan sitä, että kirjoittajatuo kokemuksensa esiin vanhempana. Suomen opetuksen laatua ihaillaan Espanjassa, mutta se ei merkitse sitä etteikö heillä olisi siellä hyviä asioita.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Ana. Aihe on tosiaan tapetilla täällä. Keskustellessani muiden vanhempien kanssa, on tämä tilanne muuttunut joidenkin vuosien, ehkä vuosikymmenen saatossa. Eli ennen ei juuri niin vaadittu ja nyt on menty tavallaan ääripäästä toiseen.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Jouko.

Olen käynyt tutustumassa useinkin, samoin muut vanhemmat. Tämän lisäksi mielestäni tulee liikaa töitä kotiin.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Tässä on vähän hankala ollut osallistua keskusteluun, koska täällä aika kovat kelit myrskyn, sateiden sekä tulvien muodassa. Jopa kuolonuhreja tullut. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20161218220004229...

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Esimerkiksi koulut peruttu huomenna.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Mielenkiintoista tietoa Espanjasta. Tuleeko tämä juttu Aurinkorannikolta eteläisestä Espanjasta? Kävin nimittäin radiotoimittajana siellä v. 1996. Muistaakseni Torremolinosissa oli Suomi-koulu. Onko tässä kyseessä tuo koulu? Siellä ymmärtääkseni opiskeltiin kyllä suomen kielellä. Tuo koulu sai muistaakseni valtion tukea Suomesta. Lieneekö koulu vielä toiminnassa?

Tein haastatteluja myös suomalaisilla klubeilla ja kävin suomalaisen lehden toimituksessa. Radioasema oli Marbellassa. Kävin siellä haastattelijana ja haastateltavana.

Nykyään Espanjassa on varsin vilkasta suomenkielistä radiotoimintaa asemalta Radio Finlandia. Itse olen kiinnostunut ulkosuomalaisista radiolähetyksistä, joita voi nykyisenä digiradiokaudella kuunnella myös Suomessa tietokoneella ja kännykällä. Tästä on tietoa ulkosuomalaisradioista: http://www.tunturisusi.com/radiot/ Itse avustan Suomesta käsin Australian valtion SBS-radiota: www.sbs.com.au/yourlanguage/finnish
Lisää ohjelmista: https://www.facebook.com/sbs.finnish?fref=ts

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset